Kysymys on
Väittää vaari
Sitä että kysymys
on lähinnä jotain
Ajan hoitamaa
teoreettinen
Kaupunki vaiko
maaseutu
Voiko siihen
vastata siihen
Joku kaltaiseni
oikopäätä ja
ihan heti
Kaupunki vai
maaseutu,,,,,
Väittävät jotkut
kaupunkilaistuvansa
Vain muuttamalla
maalta ikaupunkiin
Maaseutu vaiko
kaupunki
Minä sen tein
valinnan
Muuttumatta
miksikään
Muuttamatta
mihinkään
Väitän että
muuttuu ympäristö
Vaan ei mies
Vakava mielinen on
kirjoittava vaari
Muuttamatta
mihinkään
Sen olen saanut
Antanut itseni
ymmärtää
Esi-isäni jo aikoinaan
Tässä savikossa
Tuusulan kunnan
asema kylässä
Täällä he ovat
Tavalla tai toisella
Raapineet kokoon
niukan leipänsä
Itse kävin aluksi
Ensi luokkien opit
silloisessa
Keskuskoulussa
Sitten se muutto
Puolentunnin päähän
Arabiaan
Puu Vallilaan
Taivaskalliolle
Tästä nykyisestä
kotikaupungista
Alta puolen tunnin
Joka ainoaan
Nimittäin niihin
Minulle tårkeisiin
Mitä ihmettä nuo
junan tuomat
Valinnan vaikeuttakos
Kaupunki vai maaseutu
Kun isoimman osan
noista ongelmista
Niistähän minä
Vain pysymällä
niillä sijoillani
Johon sauvun nuorin
aikanaan kannettiin
Nyt on vaari jo kämies
Elinaikanani
Ja sitä ennent
En enään mihiN aikaan tahansa
ennrn sitä
Minä en enään
aikoihin
tahansa
Vanhempani
Tuusulan asemakylästä
Vaari lapsuudessaan
kauppalan asukki
Kaiken opitun
Kaiken ympärilleni
keräämän
Enhän minä edes
merenrantaan kalaan
Minä kiiskeni ja muut
lohikalani Keravan joesta
Mutta tällä välin
olen asunut asema kylässä
Taaja vakisessessä
yhdyskunnassa taajamassa
Kauppalassa pienessä
ja vähän
isommassa kaupungissa
IKehitystä sitä on
tapahtunut
Silloin kun meitä oli
alun kahdeksattatuhatta
MEillä oli viinakauppa
Asema ravintola ja
viisi kapakkaa
Nyt kun meitä on
neljättäkymmentä
tuhatta,,,,,
Kaksi alkon myymälää
Keskustassakin ljo
Kolmetoista kapakkaa
Kesto päällystetty on
metsäpoluista
joka ikinen
Pölisevän metsäpolun
tramppaus
se oli rasittaffaa
Ruokamultaa vain
Karrelle palaneejn
nurmen alta
Mokomallion vihreä
Kerava kamalaa
Kaupunki vaiko maaseutu
Kyllä se Keravan karu
luonto sen
Sitten aikanaan
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.