Jos ja kun minä
omin jaloin olen
jokaisena päivänäni
kävellyt vain
kaksi kilometriä
Kuinka monet
kengät olen
eläissäni
loppuun kuluttanut

Seitsemästä
kymmenestäviidestä
vuodesta
Kahta ensimmäistä
lukuunottamatta
Ainakin kaksi
kilometriä päivässä
Sanoitkos että vähän
Sehän on yli
viisikymmentä
kolmetuhatta
kilometriä....
Siis vartin verran
Telluksen ympäri
toista kierrosta

Onnekseni
useimmiten
kaitaa kapeata ja
kunniallista
Vain muutaman
herkkupalan
kirsikan kakusta
Silloin kun minua
viisikymppistä
Kaikkien kunniallistenkin
kukkuloilla

Paljon olen istuskellut
komeitten autojen
etupenkeillä
Sitten olen nuokkunut
edustusautoni
takapenkillä
Noita kilometrejäni
olen selittänyt
vain verottajalle

Mutta ne kaksi
päivittäistä käveltyä
kilometriä
Mitä muistoja miksi
Kaikkea en saa
pieneen mieleeni
Olen kait vain
ajatellut ja kävellyt
Saadakseni olla
rauhassa ja yksin