Voisikos täältä
minulle vielä
kukaan
Miten minä
tällä hetkellä
Niitten villien
kuusikymmen luvun
lavavuosien
Jolloin täältäkin
kohtuulisen
anteliaan ja
hyvä luonteisen
Miesten pyöräni
putken päällä
Vähän vastaan
panevan 
ujohkon punastelevan
Hyvän muotoisen
sopusuhtaisen neidon

Jotain siinä muistui
nuosi pintaan
muistojen takaisesta
unohduksen lammesta
Tietty kiusoitteleva
sävy oli silmissään
Tietty oli  rytmkäs
sulava kehonsa
kutsuva liike,,,,
En toki vieläkään tiedä
Mistä ihmeestä se
nousi mieleeni
Se yksi sukulaisissa
vietetty kesä
Kaksikymmentäyksi
vuotte sitten..

Nyt kun kyselin häneltä
Vanhakos olet
Paikallisiakos
Olet vaan niin jotenkin
Muistuu sinusta mieleeni
Kesä kahdenkymmenen
yhdren vuodentakainen
Äänessään oli jotain
hyvin tuttua....
Jatkoin siitä sitä peliä
Josta me aikoinaan niissä
Metsien kasvunarviointi
ryhmissä
Jossa sitä tutkimme
Oliko se sen isännän
metsäkirjanpito
toteutunutta lähelläkään
Miten paloi halkoina
tukkipuuta
viisitoista metriä
metrin pätkinä ja
halkairuna

Miten paljon oli sellupuun
soiroa vakka sekin plaani
kymmenmetristä
kuusen ja männyn tukkia
Tyvipäästään useampi
värillä sutaistu luku
Halkaisija yli
kolmekymmentä tuumaa
Tiedätkös mikä on
isukkis nimi
Millä äitiäs kutsut
Älä vain sano että
Hilleviksi....
Voisikos minulle vielä
kukaan
Tosin täällä alkaa vaikuttamaan
Ett tietynoloisia
äitiensä näköisiä
Sukukypsiä tyttäriä

Suurin on vaarin pelko jos
Joku sorja uumainen
tulee hymy huulin
mun luo...
Tuo sokeriseen silkkiliinaan
kiedottuna
Minäpä tuon terveiset
Hellevi Hiireltä
Sanoi vielä saate
sanoiksi
Voisikos sinulle kukaan
Yhtään mitään.....
Hän ei minulle
Enkä minä voinut
Itselleni yhtään mitään