Vähenikös mokoma
muutamassa hetkessä
Vai näinkö lumesta
ainoastaan unta
unta unta mokomasta
Äsken tuolla
käydessäni röyhylla
päivällisen jälkeisellä
Taas sitä oli maahan
enemmän kuin
riittävästi kertynyt
Hävinneet oli
kadonneet sorat
sepelit ja
hiekanjyvät
Peittyneet kuin
Epäsiistien elämän
synkät jäljet,,,,,,
Niin se luoja meitä
Kiitos hälle ettei
kiirastulessa kiiltäviks
kilpiämme.....
Sattuman satoa
Että pikku pakkasessa
Pikku paheet nolottavat
hävettävät
valkenevat uuden
lumen alle.....
Turhaahan vaari
marisee,,,,,
Mutt muuten nuo talon
vanhat naiset
Runoilija muka syntinen
Eikä meiiä tekopyhillä
Ole siitä mitään
ilkeää sanottavaa
Lunta lunta lunta luntä
Vaalenneita luita
Runoilija  muka
Missäs se tuntui
Runoilija muka syntinen
Katsohan vaan miten
Tummaksi värjäytyy
Sulaa lumi
vedeksi maan
Onhan se varmasti siellä
Hiilen käryä rikin katkua
On se kiirastulessa
Tätä runoa lausuessani
Sehän se paljasti
Että siellähän minä
pikku piruna helvetissä
Loppu henkonen
Kotipihallani valkeaa
kylmää lunta lunta lunta
Elin kait mukavan,,,,,
elämän
Palkkani siitä tämäkin
paikka on lämpöinen