Ettehän te sitä uskoisi
Miten estoinen olin
kahdeksantoista
vuotisena,,,,
Nyt kun vaari tässä
kahdeksan kymppisenä
Miten on mulla hyvä olla
Mitä kaikkea olen
saanut aikaan
Jos vähäänkään
olette jyvällä
Keiltä kaikilta
Keille kaikille
satunnaisen kylvön
Joe oli sujelusenkeli
Rafael olemassa
Hyvin hoiti hommansa
Aina kun kylvötöissä
huitelin kiireesti
muiittenkin tiluksiilla
Ette voi uskoa miten
Kelmi velmu ja hutilus
Kysytty ei koskaan
Että voisinko minä olla
Sen ja sen isä isoisä
Ja sehän oli siihen
aikaan varsin tavallista
Että ennen isäntien
renkien palaamista
savotoiltaan
Viimeisten suksikelen
jaloon aikaan
Piiri nuohooja ja
pari oppipoikaa
Kiertelivät piirinsä
etäisempiä kolkkia
Mestarillehan se oli
Elämä mukavaa
talon emännän tai
vanhimman
tyttären kassa lämmitellä
saman fällyn alla
Minähän olin jo
vanha mestari,,,,
Viime helluntain aikoihin
Alkoi tuo uusi kirkkoherra
vanhaa piirinuohoojaa
jututtamaan,,,,
Tuolla syrjäkylillä
kun olen joutunut
Ihmisten jumalisuutta
ja siveyttä joutunut
seuraanaan---
Miten usein ne ökytilojen
vanhat isännät ovat
Nimeäs kironneet
Pienessä nousuhunalassa
savusanan hämärässä
Htvä etteivät tarjonneet
sinusta tapporahaa,,,,,
Ettehän te sitä kuitenkaan
uskoisi
Miten estoinen olin
kahdeksantoista
vuotiaana
torstai, 12. tammikuu 2023