Joulukuuksi muuttui
vaarin kalenterin
ylimmäinen rivi
Kaksikymmentä
kolme aamua vielä
Silloin se selviää
miten huolella ne
tontut siellä
Pitävätkös mokomat
vaarin salatuista
teoista ja ajatukssta
kirjaa vielä
Mitähän ne tuonne
Tuolle sivulle
Kääntynyt on
tuhraantunut liuska
hiirenkorville
Tuota jos ne pitävät
lahjojen jakamisen
Antamisen ja
saamisten perusteena
Olenko minä taas
turhaa huolta
kantanut,,,,,
Se on tarkka paikka nyt
Vaari elää siinä
toivossa ett olis
niiltä sivuilta kaikki
Niitten niuhojen
tonttujen kaikki
merkinnät haihtuneet
Kaksikymmentä
kolme aamua vielä
Olisivatkos ne
pitkävihaisia
mokomat tontut
Jouluaatto iltana
pukin kontissa
ei paketin pakettia
No enhän minä
kovin montaa enään
kotiini kannettuina
en odotella jaksanut
Vaari kun on jo
liian vanha
Ilta myöhäiseen
raihnaisen pukin
ovikelloni rimpauttamista
odottelemaan
Turhaan joutuis tuossa
konjakki paukkua
odottelemaan
Ettei vaarin tarvitsis
pukkia siitä
virne kasvoillaan
siitä muistutella
Onkos mielessäs
montakos sain
viime Jouluna
Kumpikaan niistä ei ollut

sillä tavoin siunattu
Että niistä olis jotain
voinut tähän lltaan
asti,,,,,
Kahdelle miehelle
jaettavaa,,,,,,,
Toista oli minullakin
entisaikaan
Jouluviikolle toimistolle
toimitettuja
talon paketti autolla
virkapukuinen kuljettaja
pariin kertaan
Hienoja päiviä kun
jos näihin vertaan
Toki syvään huokaan
Ilman lahjoman
vastaanotto syytöksiä
Kun ei ole tarvetta
eteeni katsoa
Mihin saamiseni
visusti piiloitan
Silti minulla ei ole
huolta toisten saamisista
Vaari ei enään ole
edes toisten saamista
joululahjoista
kade