Mieleni tyyneyttä
sitä minä
niin pitkään
kuin suinkin
varjelin
Kun joskus
jostain syystä
sen menetin
Minä en huutanut
en kironnut....
En mellastanut
vaikka asia
mielessäni velloi

Mielentyyneyttä
Toimintaa
kaihdoin ettei vaan
kenenkään henki
ollut vaarassa
Sellaisissa tilanteissa
kylmän rauhallisesti
Yltiö päista
rohkeutta....
osoittamatta
Monasti käänsin
selkäni
kävelin pois
Sanomatta ääneen
sitä...
Mikä käväisi
mielessä

Kun sen ymmärsin
Etteivät ne
ilkeyttään
minua soimanneet
He vain huomasivat
minun lupia
kysymättä
omia polkujani
sääntöjen viidakosta
Osoitin sen heille
turhan usein
Etten vielä ollut
päässyt
Oman pätemättömyyteni
tuskaiselle tasolle
Minä kun saatoin
alaisiltanikin
kysyä neuvoa
Mielentyyneydellä