Poissa ne on
talviset puhurit
Vaimentuneet
oikukkaat
keväiset tuulet
Leudot leppeät
on alkukesän
eteläiset ilmavirrat
Jalkaani voin
kepeämmät
runokengät
Liukkautta
en voi enään
luontoon menoni
esteeksi
Syytän huonoa
tuuria kun
männynjuureen
kompastun
huono näköisyyttäni
Sattuu niin
tallattu polku
kova karu maa
Raapamilla taas
miehen polvet ja
itsetunto
Vihertynythän
niin kauniisti
on ympäristö
Vuokko ketoina
runovaarin
polun varret
Keräilemättä
etäältä
ihaillen niitä
Kuuntelen
lintujen trillejä
liverteitä
Suljen silmät
luon menneistä
kuvitelman
Miten entisaikaan
Teitähän minä
neitoja saattelin
vai vihkaa.....
Jumalaiseksi hetkeksi
luonnon helmaan
sunnuntai, 10. kesäkuu 2012
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.