Mustia
laatikoita
Miten monta
niistä avatuista
avaamattomina
elämäni
lennoista
Enhän minä
millään ennätä
Sen lainen vika
elämäni arkisissa
riennoissa
Millään en ehdi
mustia laatikoita
Avautumaan
mokomista

Tiedänhän
minä senkin
Toistenkin
kevyt mielisten
lennokkien
mustissa laatikoissa
Onnekseni ne
salaisuuteni
säilynevät
niissäkin
Elleivät kostoksi
himostaan tai
rahan ahneudessaan
Innostu niistä
asioistaan innostu
niistä hölisemällä
avautumaan

Mustia laatikoita
Niitähän minä
koko maisen
matkani
Lisääntyvät
saan uusia
Itse minä mielessäni
annan huutia
Sanani vieläkin kuin
kuivaa ruutia

Sitten kun minut
valkeassa
laatikossa
saavat uurnaani
jauhettuna sullotuksi
Arvopaikalle
krematorion seinustalle
Tuntemattoman
runoilijan....
On se hinoa että
Tiedän olevani
suuri arvoitus myös
tulevaisuuden
arkeologeille