Kun ei ole
elämässäni
juuri mitään
kehuttavaa
Suoriudu en
entisistä
urakoista
Myöhästyn aina
sovituista
Vaikka yritän
hampaat irvessä
ja punoittavin
silmin
Tulosta ei syyny
Kukaan ei
pitkäaikaista
työtilaa mulle

Ei ole elämässä enään
mitään kehuttavaa
Parempi on
olla tekemättä
yhtään mitään
Ettei se ryhtyis
vastaliikkeisiin
loppu suku
Etteivät vaan pääse
naapurit sanomaan
että säälittävää

Elämässäni niin
vähän
Tuskin mitään
toisten haluamaa
Niin oli maailma
minut painanut
loppuelämän
mittaiseen
henkiseen lamaan
Niin on elämäni
varin painanut
etunojaan
Kun vain vähän
notkistan polvista
Ylihän ne säälivät
ylen katsojien
tylyt ilmeet
Vähän vain polvia
koukisyamalla