On sitä taas
värittömällä
vaarilla aikaa
Katson ikkunasta
vain pettyäkseni
Vastapäisessä
metsässä ei
vähäisintäkään
talven taikaa

Eivät taipuile
kuusten latvat
valkean raskaan
taakan alla
Varvikko on
vetisen harmaa
Tarkistan allakasta
Ettenkö taas
vain sitä
Apean runoilijan
ajallista harhaa

Pälviä on taas
siellä täällä
Yhtenäistä ei
lumipeitettä
tammikuullakaan
missään
Jäinen niljakas polku
metsän reunaan
Sehän se on
ainut merkki
nyky talvesta

Mielessäni on
Pistävä piikki
tekemättä
jättämisistä
omassa tunnossa
Sekös se on
Ainoa vaaria
käynnissä
pitävä voima
Rytmin antaa
määrittää tuo
omantunnon
kolkutus
Miks kaikki entiset
kaverit
Moittivasti
sormet ojossa