Taas se oli
hilkulla
Ettei vaari
kädet levällään
selälleen
Sille ainoalle
kotipihansa
liukkaalle
jäiselle pilkulle

Hallitsi vaari
kuin
väkipakolla
kehonsa
Jalat suihki
käsillä viuhtoi
Vallan kuin toivois
siivet saavansa
siten reuhtoi

Kuin luojansa
arrmosta
Välillä päästi
vaarin
Ainut mikä
Sattui niin helvetisti
Yhteen pitkään
lihakseen
selässä
Aavesärkyä
Ruosteista rahinaa
Ei enään vaarissa
ruostumatonta
terästä

Taas se oli
vaarilla hilkulla
ettei sen
Kulun polku olis
päättynyt niille
liukkaille
sijoille
Mutt kun oli nuo
Marlborot loppu
Pakostakin
kulu jäisellä polulla
polkemistaan jatkoi